top of page
TATU KAUPPINEN

Tatu Kauppinen (s. 2000) on sukupolvensa kysytyimpiä sellistejä Suomessa. Tällä hetkellä hän asuu Berliinissä ja opiskelee maineikkaassa Berliinin Filharmonikkojen Karajan-orkesteriakatemiassa. Tatu Kauppinen aloitti sellonsoiton 7-vuotiaana Keski-Helsingin musiikkiopistossa. Varsin pian hän siirtyi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen oppilaaksi ja sieltä edelleen Sibelius-Akatemiaan jatkamaan solistisia opintojaan. Karajan-Akatemiassa hän aloitti helmikuussa 2023, ja siellä häntä ohjaa Martin Löhr. Kauppinen soittaa yksityishenkilön hänelle ystävällisesti lainaamaa Pierre & Hippolyte Silvestre-selloa vuodelta 1838. Hänen jousensa on Finlandia Hall Rotaryklubin omistama Husson Mariet.

Tatu Kauppinen opiskelee myös Hochschule für Musik und Theater Rostock- taideyliopistossa opettajanaan professori Natalie Clein. Aikaisempia opettajia ovat olleet Helli Seppä, Tuomas Lehto, Hannu Kiiski ja professori Marko Ylönen. Kauppinen voitti ensimmäisen palkinnon Turun sellokilpailussa vuonna 2022. Hänet palkittiin myös yleisöpalkinnolla sekä erikoispalkinnolla parhaasta kilpailun tilausteoksen Olli Virtaperkon ”Sitkan” esityksestä.

Tatu Kauppinen on esiintynyt muun muassa Turun filharmonisen orkesterin, Norddeutsche Philharmonie Rostockin, Joensuun Kaupunginorkesterin, Uuden Ajan Ensemblen ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina. Turun filharmonisen orkesterin solistiksi Kauppinen palaa itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa.

Omistautuneena kamarimuusikkona tunnettu Kauppinen on esiintynyt useilla festivaaleilla eri puolilla Suomea ja Eurooppaa, kuten Kuhmon Kamarimusiikissa, Naantalin musiikkijuhlilla ja Festival de Pâques Aix-en-Provence- festivaalilla. Vuodesta 2023 alkaen hän on esiintynyt säännöllisesti pianisti David Munk-Nielsenin kanssa. Yhdessä Rebecca Roozemanin, Amanda Ernesaksin ja Kristian Sallisen kanssa hän perusti vuonna 2015 Seele-jousikvartetin, joka on menestynyt kilpailuissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Seele-kvartetti on esiintynyt Kauniaisten Musiikkijuhlien residenssiyhtyeenä usean vuoden ajan.

Berliinin filharmonikkojen lisäksi Tatu Kauppinen on soittanut muun muassa Helsingin kaupunginorkesterissa sijaistaen 2. soolosellistin tehtävää. Vuonna 2023 hän liittyi Suomalaiseen Kamariorkesteriin.

bottom of page