top of page

To 15.6. klo 19  Kangasala-talo            

Avajaiskonsertti: Tuonelan joutsen

Jean Sibelius (1865-1957): Puusarja op. 75                            

 

Jean Sibelius (1865-1957): Kuusi kappaletta viululle ja pianolle op. 79 (osia)          

 

Carl Nielsen (1865-1931): Ved en ung kunstners båre                    

 

Jean Sibelius (1865-1957): Tuonelan joutsen (sov. jousille ja englannintorvelle Jukka Rantamäki)

-----

Jean Sibelius (1865-1957): Voces Intimae op. 56 (sov. jousiorkesterille)

 

Ossi Tanner, piano

Pekko Pulakka, viulu

Paula Malmivaara, oboe

Festivaalijouset: 

Pekko Pulakka, viulu ja liidaus

Tami Pohjola, viulu

Anna Husgafvel, viulu

Hanna Parviainen, viulu

Tatevik Ayazyan. viulu

Aleksi Trygg, viulu

Einari Liikkanen, viulu

Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu

Hanna Pakkala, alttoviulu

Elina Heikkinen, alttoviulu

Jussi Vähälä, sello

Beata Antikainen, sello

Heidi Rahkonen, kontrabasso
 

Vahvasta luontosuhteestaan tunnettu Jean Sibelius on itseoikeutettu säveltäjävalinta avaamaan tämän kesän luontoaiheinen festivaali. Sibelius oli koko ikänsä kiinnostunut luonnosta ja linnuista, ja ne toimivat hänelle loputtomana inspiraationlähteenä myös säveltämisessä. Kuuluisa sitaatti Sibeliukselta kertoo hänen kuvittelevan, että ”varikset ovat oboeita, harakat fagotteja, kalalokit klarinetteja, rastaat alttoviuluja, tiltaltit viuluja, kyyhkyt selloja, laulurastas huilu ja pihalla oleva kukko kapellimestari.” Kerrotaan, että hänellä oli säveltäessään ja matkustaessaan mukanaan pieni rasia, jonne hän oli poiminut metsästä tuoretta sammalta ja havunneulasia. Rasian sisältöä nuuhkaisemalla hän saattoi karata kirjoituspöydän ääreltä takaisin metsän tunnelmaan, kuulla puiden huminan ja lintujen laulun. Laulujoutsenet ja kurjet olivat hänelle erityisen tärkeitä. Hän puhui niistä sielulintuinaan ja niiden äänistä elämänsä johtosävelinä. Päiväkirjaansa hän kirjoitti vuonna 1915: ”Joutsenet ovat aina ajatuksissani ja antavat elämälle loistoa. On omituista todeta, ettei mikään tässä maailmassa, ei taiteessa, kirjallisuudessa eikä musiikissa vaikuta minuun yhtä lailla kuin nämä joutsenet, kurjet ja metsähanhet, niiden äänet ja olemus.” Tarinan mukaan Sibeliuksen kuollessa syyskuussa kurjet lensivät Ainolan yli ja yksi niistä teki kaarroksen niin läheltä, että paikallaolijoista tuntui kuin se olisi käynyt jättämässä jäähyväisensä.

 

Sibeliuksen rakastetuin piano-opus Puusarja op.75 osoittaa, että myös puut puhuttelivat säveltäjämestaria. Kun pihlaja kukkii avautuu viipyilevän alun jälkeen ja paljastaa herkän teeman. Yksinäinen honka henkii juurevassa maskuliinisuudessaan suurempaa symboliikkaa, kun taas impressionistinen Haapa värisevine lehtineen maalaa säveltäjän luonnonkaipuuta kauneimmillaan. Valoisaa tunnelmaa on myös Koivu -osassa. "Niin valkeana se kohoaa”, luonnehti säveltäjä itse. Tunnetuin näistä kuudesta miniatyyreistä on sarjan viimeinen kappale Kuusi, jonka tummasävyiset harmoniat, melankolinen valssimelodia ja murtosointujen myrsky ovat tehneet siitä yhden Sibeliuksen soitetuimmista teoksista.

 

Sibeliuksen myöhäisiin viulu-piano -teoksiin kuuluvat Cinq danses champêtres (Viisi maalaistanssia) viululle ja pianolle op. 106  (1924) ovat tyylillisesti monikasvoisia ja yllätyksellisiä miniatyyrejä. Sibelius soitti itsekin viulua ja kertoi vuonna 1935 elämänkertakirjailijalle Karl Ekmanille seuraavasti: "Otin mielelläni viulun mukaan kesäkävelyilleni voidakseni milloin tahansa innoituksen hetkellä ilmaista sen sävelinä. Viettäessäni kesää Sääksmäellä valitsin kernaimmin esityslavaksi erään Kalalahdessa olevn kiven, jolta oli ihastuttavan kaunis näköala yli Vanajaveden. Siellä pidin loppumattomia soittajaisia linnuille. Loviisa vaikutti minuun yhtä innoittavasti. Purjehdusretkillämme seisoin usein viuluineni keulassa ja soitin merelle."

 

Melkein päivälleen puoli vuotta vanhempi Sibeliuksen tanskalainen kollega Carl Nielsen, toinen Pohjolan suurista sinfonikoista, hallitsi Sibeliuksen tavoin maansa musiikkikenttää sukupolvensa yksinvaltiaana ja toimi esikuvana ja inspiraation lähteenä myös maansa rajojen ulkopuolella. Alunperin tanskalaisen taidemaalarin Oluf Hartmannin hautajaisiin sävelletty Ved en ung Kunstners Båre soitettiin myös Nielsenin omissa hautajaisissa 9.10.1931. 

 

Tuonelan Joutsen on toinen osa Sibeliuksen neliosaisesta Kalevalaan perustuvasta orkesterisarjasta Lemminkäinen. Valmistumatta jääneen Veneen luominen -oopperan alkusoitoksi alunperin kaavailtu Tuonelan joutsen kuvailee pitkin Tuonelan virtaa lipuvaa puhtauden ja viattomuuden symbolia, joutsenta,  jota ilmentää englannintorven polveileva valituslaulu. Tuonelan joutsenen luonne on sisäänpäin kääntynyt, intiimi, mietiskelevä ja  unenomainen. Teos rinnastetaan usein Akseli Gallen-Kallelan maalaukseen Lemminkäisen äiti, jonka erästä luonnosta taitelija itse kuvaa näin: ”Lemminkäinen Tuonelassa. Mies makaa ruumiinvihervänä likellä mustaa vettä, jota myöten joutsen, kaula pilkallisesti kaarella, ui tiehensä. Kultaisina väräjävät auringonsäteet antavat polvistuvalle äidille toivoa ja hän lähettää mehiläisen noutamaan palsamia säteitten lähteestä. Ihmisruumiin jäännösten lomassa kasvaa kalvaskukkaisia mustansinimarjaisia kuolonvihreitä yrttejä. Iso sammakko tuijottaa mykkänä tätä kaikkea.” Tämä erikoislaatuinen mielenkiinto kuoleman symboliikkaan yhdistää näitä Sibeliuksen ja Gallén-Kallelan teoksia. Tuonelan joutsen esitettiin Sibeliuksen hautajaisissa 30.9.1957 Helsingin tuomiokirkossa. 

 

Sibeliuksen jousikvartetto op. 56 lisänimeltään ”Voces intimae” (sisäisiä ääniä) oli varttuneen Sibeliuksen ainoa jousikvartetille säveltämä teos. Edellisestä kvartettosävellyksestä oli vierähtänyt Voces Intimaen sävellysvuonna lähes 20 vuotta. Viisiosainen teos on sävelletty 1909, kolmannen ja neljännen sinfonian välissä, keskellä elämänvaihetta jossa säveltäjällä oli niin terveydellisiä kuin taloudellisiakin vaikeuksia. Valmistuneeseen sävellykseen Sibelius oli kuitenkin tyytyväinen. "Siitä tuli ihana. Ihan semmoinen joka saa hymyn huulille vieläpä kuolinhetkenä", Sibelius kirjoitti Aino-puolisolle. Usein kovin itsekriittinen säveltäjä katsoi yltäneensä jousikvartetossa uudelle tasolle: "Luulen suorittaneeni kvartetolla kisällinäytteen.”  Voces intimaen jälkeen Sibelius ei enää palannut jousikvartettojen sen enempää kuin jousitriojen tai -kvintettojenkaan pariin.

bottom of page