
NIKO KUMPUVAARA
Sukupolvensa aktiivisimpiin ja innovatiivisimpiin suomalaisiin harmonikansoittajiin kuuluva Niko Kumpuvaara (s.1981) on monipuolinen ja kysytty muusikko. Uudella harmonikkamusiikilla on erityinen sija hänen soolo- ja kamarimusiikkiohjelmistossaan. Kumpuvaara on kantaesittänyt lukuisia teoksia aina soolokappaleista konserttoihin asti. Klassisen musiikin lisäksi myös rytmi- ja viihdemusiikki sekä improvisaatio ovat lähellä Kumpuvaaran sydäntä. Niiden piirissä hänen aktiivisimpia kokoonpanojaan ovat suomalaisen iskelmämusiikin legenda Dallapé, Maria Ylipääja Ystävät -yhtye sekä sarjakuvapiirrosta musiikkiin yhdistelevä Comics in Concert. Moninkertaisesti palkittu Kumpuvaara on voittanut ensimmäisen palkinnon arvostetussa Klingenthalin kansainvälisessä harmonikkakilpailussa sekä kolmannen palkinnon maailman suurimmassa Gaudeamus Interpreters Competition -nykymusiikkikilpailussa kaikille instrumenteille. Hän on toiminut Oulun Musiikkijuhlien sekä harmonikkafestivaali Sata-Häme Soi -festvaalin taiteellisena johtajana. Vuosina 2009-2015 Kumpuvaara toimi harmonikansoiton vierailevana professorina Grazin musikkikorkeakoulussa Itävallassa. Säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana hän on työskennellyt sekä elokuva- että näyttämötuotannoissa, joista viimeisimpänä mainittakoon Red Nose Companyn palkittu Aleksis Kivi-näytelmä sekä lokakuussa 2024 kantaesityksensä saanut UKK, mihin Kumpuvaara sävelsi suurimman osan näytelmän musiikista.
​
Nikon kuva: Salla Saarela