top of page

La 15.6. klo 19.00 Kangasala-talo

 

Toiveteoksia ja tarinoita

 

Lauantai-iltana festivaalilla kuullaan viihdyttävä ja tunteita herättävä konsertti, jonka ohjelma on koottu uudella tavalla konserttiin kutsuttujen vieraiden toiveista. Konsertissa TV:stä tuttu toimittaja ja juontaja Salla Paajanen johdattelee kutsuvieraat kertomaan tarinansa toiveiden takana. Kutsuvieraina on neljä erityislaatuista vierasta, kaikki tunnettuja pirkanmaalaisia musiikinystäviä.

Pitkän teatteri- ja televisiouran tehnyt Anu Hälvä on suurelle yleisölle tuttu laulajana, ohjaajana ja näyttelijänä. Klassisen musiikin pohja hänellä on vankka, onhan hän mm. valmistunut Sibelius-Akatemiasta oopperalaulajaksi!

42276472-D9DA-4007-8FB3-661581804573.JPG
BA9F9643-E397-48D7-98B4-6C89F3AECCF1.JPG

Anu Hälvä (Kuva: Heikki Tuuli)

Lukuisissa erittäin merkittävissä työtehtävissä Suomen kulttuurikentällä vaikuttanut, Tampere Filharmonian intendenttinäkin toiminut Helena Hiilivirta on puolestaan koulutukseltaan mm. diplomisellisti, niin ikään Sibelius-Akatemiasta.

Helena Hiilivirta (kuva: Harri Hinkka)

Huumoriohjelma Kummelista suuren yleisön tuntemaksi tehnyt kangasalalainen näyttelijä ja muusikko Timo Kahilainen on koulutukseltaan luokanopettaja, jonka elämässä musiikki on aina ollut vahvasti mukana.

FBC756BB-F367-4CC8-9D4A-B6A36F71FB0F.JPG

Timo Kahilainen

Juontaja Salla Paajanen

C8DAFFF3-3FAF-41A1-AB82-0B81270B291A.JPG

Kangasalan syntynyt jazztaituri Masa Orpana on monessa mukana ollut menestyvä jazz-muusikko, joka toimii muusikon työn ohella saksofoni- ja rytmimusiikin opettajana. Myös Masalla, niinkuin niin monella rytmimusiikin ammattilaisella on klassisen puolen koulutus taustalla.

Masa Orpana

Toivekonsertin ohjelma on rakennettu näiden neljän vieraan toivomien teosten ympärille, jotka festivaalimme taiteilijat toteuttavat. Konsertin ohjelma pidetään osittain yllätyksenä, mutta kerrottakoon, että luvassa on musiikkia mm. Brahmislta ja Beethovenilta. Teoksista paljastettakoon ikoninen Beethovenin Kuutamosonaatti, joka kuullaan konsertissa Johannes Piirron sielukkaana tulkintana. Konsertissa esiintyy festivaalin taiteiljat sekä vierailijana myös Radion sinfoniaorkesterin kosketinsoittaja Jouko Laivuori.

​

Esiintyjät: 

​

Tami Pohjola, viulu

Rebecca Roozeman, viulu

Anna Husgafvel, viulu

Saara Kurki, alttoviulu

Elina Heikkinen, alttoviulu

Samuli Peltonen, sello

Artturi Aalto, sello

Juha Kleemola, kontrabasso

Meeri Pulakka, sopraano

Johannes Piirto, piano

Jouko Laivuori, piano

​

Väliajallinen konsertti päättyy n. 21.00

​

OSTA LIPUT

 

Tuotanto: Kangasalan musiikinystävät

Kangasala Classic ”Valo” 13.-16.6.2024

bottom of page