
ARTTU NIEMINEN
Arttu Nieminen (s. 1981) on Rovaniemellä asuva ohjaaja ja mediataiteilija, jonka kokeellisia lyhytelokuvia ja installaatioita on esitetty useilla festivaaleilla kansallisesti ja kansainvälisesti. Tänä talvena Niemisen Awareness -teos oli esillä muun muassa Nykytaiteen museo Kiasmassa.
Niemisen teosten lähtökohtana on arktinen luonto. Välillä luonto näyttäytyy hänelle omana tiedostavana olionaan, toisinaan taas mystisenä rajapintana näkyvän ja näkymättömän välillä. Surrealistisuus, intuitiivisuus ja sattuma johdattavat Niemisen työskentelyä. Hänen teoksensa kuvaavat ihmisen ristiriitaista luontosuhdetta yhdistäen ikonisia maisemia ja ihmisen rakentamia ympäristöjä, musiikkivideoiden estetiikkaan ja tietokoneella tuotettuun kuvastoon.
Kuvausmatkoillaan Niemisellä on aina mukanaan drone, actionkamera sekä äänentallennin. Näiden avulla Nieminen toteuttaa visioitansa niin kaupungin sykkeessä kuin erämaan poropoloullakin. Niemiselle on tärkeää asua lähellä Lapin luontoa. Rauhallisuus, vapaus, avaruuden tunne ja luonnonvoima ovat aina läsnä hänen työskentelyssään. Luonto saa aikaan Niemisessä vahvan läsnäolon tunteen, jota kaupunkiympäristössä on vaikeaa tai ainakin hyvin erilaista tavoitella.
Niemisen vuosien aikana jalostunut muotokieli leikittelee symmetrialla ja horinsontilla. Uusien kameratekniikoiden avulla hän kehittää tyyliään hyödyntämällä muun muassa 360-kameroiden mahdollisuuksia. Nieminen etenee umpihangella sinne missä kukaan ei ole käynyt ja tekee surrealistisesta Lapin muotokielestä ammentavasta videotaiteesta käsitteen. Hänen töissään luonto hengittää hypnoottisesti, kutsuu sisäänsä paljastaen yllättäviä ulottuvuuksia itsestään ja pakahduttaa kauneudellaan houkutellen kokijan metsään uusin silmin. "